LibreOffice Impress

Impress on vapaa avoimeen lähdekoodiin perustuvan toimisto-ohjelmistopaketin, LibreOfficen, esitysohjelma.

LibreOffice-toimisto-ohjelmiston yhtenä osana on esitysgrafiikan luomiseen ja esittämiseen tarkoitettu Impress. Impress on toiminnaltaan ja ominaisuuksiltaan saman kaltainen kuin Microsoft Officen PowerPoint taikka Googlen Docs-palvelun vastaava ohjelma. Impressin oma tallennusmuoto on vapaa OpenDocument-tiedostomuoto, mutta se osaa avata ja tallentaa myös PowerPoint-ohjelman uudempia ja vanhempia tiedostomuotoja.

Oletuksena Impressin käyttöliittymä jakautuu valikoiden ja toimintonappuloiden lisäksi kolmeen näkymään. Näistä vasemmalla on dialista, jossa ovat nähtävissä ja helposti järjesteltävissä pienoiskuvat esityksen diaruuduista. Keskimmäisessä näkymässä on itse muokattava diaruutu ja sen oikealla puolella “haitareihin” jaoteltuina dian pohjatyylin, asettelun, taulukoiden ulkoasun, animoitujen tehosteiden ja diojen välisten siirtymien muokkaamiseen käytettävät työkalut ja valinnat. Muokkausalueella voidaan vaihtoehtoisesti näyttää myös esityksen jäsentämiseen käytettävä rakennenäkymä, esittäjän omien muistiinpanojen tekemiseen soveltuva näkymä, tiivistelmäsivujen suunnittelunäkymä sekä diojen järjestelyyn sopiva yleisnäkymä.

Esitystilassa Impress osaa näyttää itse esityksen ulkoisella näytöllä tai projektorilla ja samanaikaisesti tietokoneen varsinaisella näytöllä näkymän, josta esityksen pitäjä näkee samalla omat muistiinpanonsa sekä muita esityksen pitämistä helpottavia toimintoja. Esitystilassa on lisäksi mahdollista käyttää hiirtä korostuskynänä, jolla esityksestä voi merkitä tärkeitä kohtia.

Uusia esitysten ulkoasuja voi luoda muokkaamalla niin kutsuttuja master-sivuja eli pohjatyylisivuja. Tähän tilaan siirrytään valitsemalla valikosta “Näytä”, “Pohja”, “Dian pohja” (“View”, “Master”, “Slide Master”). Tässä tilassa vasemmassa reunassa luetteloidaan esityksen diojen sijaan pohjasivut ja muokkausalueella on muokattavana jokin pohjasivuista. Pohjasivuun tehdyt tyylimuutokset tulevat voimaan kaikkiin niihin dioihin, joiden pohjana kyseistä pohjasivua on käytetty. Tiedoston, johon on luotu halutut pohjasivut ja muut tarvittavat asetukset, voi tallentaa odp-päätteisen esitystiedoston sijasta myös otp-päätteisenä esityspohjana (template), jota voidaan käyttää uusien luotavien esitysten pohjana.

Esitykset on mahdollista tallentaa muiden LibreOffice-ohjelmien tapaan myös pdf-tiedostoksi. Tämä on hyödyllistä siksi, että pdf-tiedosto on tiedostomuodon yleisyyden vuoksi melko varma vaihtoehto, jonka saa todennäköisesti avattua koneessa kuin koneessa. Pdf-tiedosto on myös kätevä jaettavien tiedostojen muodoksi, kun vastaanottajien ei ole tarkoitus muokata niitä.

Helmikuussa 2013 julkaistu versio 4.0 toi LibreOfficeen jonkin verran uusia ominaisuuksia. Näiden mukana tuki CMIS-standardia käyttäville dokumentinhallintajärjestelmille, kuten SharePoint, Alfresco ja Nuxeo, tuki Mozillan Firefox- ja Thunderbird-ohjelmissakin ulkoasun muokkaamiseen käytetyille Personas-teemoille sekä aiempaa parempi tuki muiden toimisto-ohjelmistojen tiedostomuodoille. Impressiin uusi versio tuo tullessaan muun muassa mahdollisuuden käyttää Android-laitetta esityksen kauko-ohjaimena joko langattoman verkon tai bluetooth-yhteyden kautta. Aluksi tämä toiminnallisuus on tarjolla vain joissain Linux-jakeluihin saatavissa versioissa, mutta sen lupaillaan tulevan seuraavien versiopäivitysten myötä kaikille alustoille.

Kotisivu
https://www.libreoffice.org

http://fi.libreoffice.org/ (Suomenkielinen sivusto)

Lisenssi
GNU LGPL

Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, Mac OS X, Windows, FreeBSD, OpenBSD, NetBSD

Asennus
Linux-jakeluista LibreOffice Impress löytyy paketinhallinnan kautta. Juuri julkaistu versio 4 on ladattavissa ohjelmiston kotisivuilta. LibreOfficea voi käyttää myös suomeksi asentamalla suomenkieliset kielipaketit.

VALO-CD
LibreOffice-toimistopaketti löytyy myös VALO-CD-kokoelmasta.

Esimerkkitiedostoja:
Viikon_valo.odp

Viikon_valo.pdf

  • galleryimage:Ohjelman aloitusnäkymä javersiotiedot.
  • galleryimage:Dialuettelo vasemmalla, asetteluvalikoima oikealla jatyylittelemätön diakeskellä.
  • galleryimage:Pohjatyylisivuksi valittuna punaisella taustalla javalkoisella tekstillä oleva pohja. Käytettävissä olevat pohjattarjolla oikeassareunassa.
  • galleryimage:Valittuna toinen pohjatyylisivu. Oikealla valikoimasiirtymiä diojen välillä. Keskellä siirtymänesikatselu.
  • galleryimage:Impress pohjatyylisivunmuokkaustilassa.
  • galleryimage:Kullekin listan tasolle voidaan asettaa omatasetukset.
  • galleryimage:Linkin lisääminenesitykseen.
  • galleryimage:Muistiinpanonäkymässä voidaan kirjoittaalisäselityksiä ja muistiinpanoja diaa varten. Muistiinpanot ovatesityken pitäjän nähtävissä esityksen aikana. Muistiinpanonäkymästävoi myös tulostaa kuulijoille laajennetun materiaalinesityksestä.
  • galleryimage:Ohjelman ulkoasua voi muokata Mozillan ohjelmistatutuilla Personas-teemoilla (nykyisinFirefox-teema).

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa