LyX

LyX on erilainen tekstinkäsittelyohjelma, joka tuottaa kaunista painokelpoista jälkeä.

LyX on ulkoasultaan erittäin hyvän näköistä jälkeä tuottava tekstinkäsittelyohjelma. Toisin kuin suurin osa tekstinkäsittelyohjelmista, LyX ei pyri olemaan WYSIWYG-tyyppinen (What You See Is What You Get) vaan sen toiminta seuraa WYSIWYM-periaatetta (What You See Is What You Mean). Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka tekstiä editoitaessa sen ulkoasu näyttääkin suurin piirtein siltä, kuin lopputuloksen on tarkoituskin, ei ohjelma silti pyri tekemään tarkkaa ulkoasun asettelua vielä tässä vaiheessa. Esimerkiksi tekstin rivitykset ja sivutukset eivät muokkausvaiheessa ole vielä lopullisessa muodossaan. Sen sijaan ohjelma voi näyttää käyttäjälle useita muokkaukseen liittyviä lisätietoja, jotka eivät päädy lopulliseen tulostuvaan versioon. Esimerkiksi automaattisesti luotava sisällysluettelo näkyy tekstin seassa vain sen paikan merkitsevänä laatikkona, joka kertoo, mihin kohtaan sisällysluettelo tulee lopullisessa versiossa. Samoin tekstin seassa olevat alaviitteet ovat näkyvissä omana osionaan siinä kohtaa, johon viite tulee ja varsinainen alaviite luodaan sivun alalaitaan vasta lopulliseen versioon. Saman periaatteen mukaisesti esimerkiksi pakotetut pysty- ja vaakasuuntaiset välit sekä sivunvaihdot on ohjelmassa selvästi merkitty näkyviin. Ajatuksena siis on, että käyttäjä näkee aina, mitä on tekemässä ja ohjelma ei tuota tässä suhteessa yllätyksiä käyttäjälle.

LyXissä tekstin käsitteleminen tapahtuu rakenteisesti ja erilaisia tyylejä käyttämällä. Käyttäjä siis kertoo kunkin tekstikappaleen merkityksen (otsikko, alaotsikko, luettelo, jne.) tekstissä ja kappaleen ulkoasu muotoillaan sen merkityksen mukaan. Ulkoasuun vaikuttavat niin kutsutut “kovat” muotoilut ovat myös mahdollisia, mutta niiden käyttöä on tarkoituksella pyritty olemaan painottamatta. Asiakirjan ulkoasuun vaikuttaa vahvasti valittu asiakirjatyyppi. Asiakirjatyyppien joukosta löytyy pohjat muun muassa kirjaan, artikkeliin, raporttiin, kirjeeseen sekä “kalvoesitykseen”.

Ohjelmassa tekstin käsitteleminen ja taittaminen lopulliseen muotoonsa on eriytetty toisistaan. Kun käyttäjä haluaa nähdä tekstinsä lopullisen ulkoasun, pitää se taittaa esimerkiksi pdf-tiedostoksi. Käytännössä tämä tapahtuu painamalla yhtä nappulaa ohjelman paneelissa, joten tämä vaihe ei liiemmin hankaloita ohjelman käyttöä. Tällöin teksti taitetaan automaattisesti pdf-muotoon ja avataan esikatseltavaksi. Tiedoston taitto tapahtuu LaTeX-ladontaohjelmiston avulla ja lopputulos on yleensä hyvinkin ammattimaisen viimeisteltyä. LaTeX-ladontajärjestelmä on loppuunsa hiottu koneisto, joka osaa sovittaa muun muassa tekstin rivitykset ja sivutukset sekä kuvien sijoittelut parhaalla mahdollisella tavalla. Tieteellisessä maailmassa, erityisesti matematiikassa, fysiikassa ja tietojenkäsittelytieteessä, LaTeX-järjestelmä on tieteellisiin julkaisuihin käytetty standardi.

Matemaattisten kaavojen kirjoittaminen on tehty LyXissä hyvin helpoksi. Toisin kuin monissa muissa tekstinkäsittelyohjelmissa, kaavat eivät LyXissä ole lisäominaisuus vaan sisäänrakennettu toiminnallisuus, joiden kirjoittaminen on lähes yhtä luontevaa kuin tavallisen tekstin tuottaminen. Matematiikkatilaan LyXissä siirrytään Control-m -näppäinyhdistelmällä ja matemaattiset rakenteet kirjoitetaan joko hiirellä paneelin nappuloita painelemalla tai LaTeX-järjestelmästä tuttuja komentoja suoraan näppäimistöllä kirjoittamalla. Kaavat ovat nähtävillä sitä mukaa kuin niitä kirjoitetaan. Esimerkiksi murtolukunappulaa painamalla kaavaan ilmestyy jakoviiva, jonka ylä- ja alapuolella on tyhjät laatikot, joihin kaavan kirjoittamista voi jatkaa.

Muita ohjelman hyödyllisiä ominaisuuksia ovat muiden muassa:

  • lähdeviitteet käsitellään LaTeX-ympäristöstä tutun BibTeX-järjestelmän avulla
  • muutosten seuranta, joka helpottaa yhteistyössä tehtävää asiakirjan muokkaamista
  • huomautusten lisääminen tekstin joukkoon (huomiot eivät tulostu lopulliseen versioon)
  • mahdollisuus lisätä sisältöjä eri “haaroihin”, joista voi taittovaiheessa valita, mitkä tulostuvat ja mitkä eivät (Tämä ominaisuus on käytännöllinen esimerkiksi koetta tekevälle opettajalle. Mallivastaukset voi kirjoittaa erilliseen haaraan, joka jätetään tulostamatta koepaperiin.)
  • tuki versionhallinnalle (svn, cvs)

Kotisivu
http://www.lyx.org

Lisenssi
GNU GPL

Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, Windows, Mac OS X, OS/2

Asennus
Asennuspaketit eri alustoille ovat ladattavissa ohjelman kotisivuilta. Linux-jakeluihin ohjelma löytyy tyypillisesti myös jakelun omasta pakettivarastosta.

Käyttöohjeet
Ohjelmaan löytyy kattava ohjeistus sekä tutoriaali ohjelmasta itsestään Help-/Ohje-valikon kautta. Ohjelman kotisivujen kautta löytyy lisää dokumentaatiota.

Teksti: pesasa
kuvakaappaukset: pesasa