MythTV

MythTV on avoimen lähdekoodin digitaalinen videotallennin (DVR) ja kodin mediakeskus.

MythTV on monipuolinen ja lisäosilla laajennettava kodin mediakeskus. MythTV:n valikko-ohjattu käyttöliittymä on peruskäytössä selkeä ja vaivaton. Sillä onnistuu toisaalta suorien televisiolähetysten seuranta ja toisaalta tv-tallenteiden tai muualta tuotujen mediatiedostojen toistaminen. Sitä voi käyttää musiikki- ja videotiedostojen toistamiseen, CD-, DVD- ja BlueRay-levyjen toistoon, kuvagallerioiden näyttämiseen sekä nettivideoiden, esimerkiksi Youtube-videoiden, toistamiseen.

MythTV tukee hyvin erilaisia kaukosäätimiä ja sen perustoiminnot on mahdollista ohjelmoida kaukosäätimen nappuloihin haluamallaan tavalla. Käyttöliittymän toimintoja on kytketty myös useisiin näppäimistön näppäimiin ja esimerkiksi jonkinlaisen mininäppäimistön käyttäminen voikin olla hyvä ajatus.

Suoraa televisiolähetystä katsottaessa MythTV tallentaa ohjelmaa aina automaattisesti kiintolevylle. Näin ohjelman voi halutessaan pysäyttää jääkaappikäynnin ajaksi taikka pomppia ohjelmassa taaksepäin, jos jonkin kohdan haluaa nähdä uudelleen. Automaattiset live-tallennukset poistetaan automaattisesti tilantarpeen mukaan. Televisiokanavia voi selata suoraan numeronäppäimillä, nuolinäppäimillä sekä aikajanana näytettävää ohjelmaopasta käyttäen. Televisio-ohjelmien tallennuksia voi ajastaa monella tapaa, esimerkiksi ohjelmaoppaasta valitsemalla taikka tekstihakuja asettamalla. MythTV pitää tallenteiden, mediatiedostojen ja ohjelmaoppaan metatiedot järjestyksessä tallentamalla ne tietokantaan, jonka ansiosta niitä on helppo hakea.

MythTV:n rakenne on joustavasti asiakas-palvelin -mallin mukainen. Toisin sanoen MythTV sisältää erillisen taustaohjelmiston, joka huolehtii tv-virittimistä, ohjelmien tallentamisesta ja tallenteiden hallinnasta, sekä erillisen edustaohjelmiston, joka toimii käyttöliittymänä ja toistaa taustaohjelmiston tarjoilemat mediatiedostot. Käytännössä tämä jako tarkoittaa sitä, että taustaohjelmisto voi olla asennettuna yhdelle tai useammalle erilliselle koneelle, jotka keskittyvät vain sisällön tarjoilemiseen, ja edustaohjelmisto voi olla asennettuna yhteen tai useampaa katselulaitteeseen. Näin aina päällä oleva taustaohjelmistoa käyttävä laite on mahdollista laittaa toimimaan varastossa tai jossain muussa piilossa, jossa se on mahdollisimman vähän häiriöksi, ja jättää vain sirommat edustalaitteet esille esimerkiksi olohuoneeseen. Edusta- ja taustaohjelmistoja on toki mahdollista käyttää myös samalla laitteella. Android- ja iOS-laitteille löytyy myös sovelluksia, joita voidaan käyttää joko kaukosäätiminä taikka katselulaitteina.

MythTV osaa käyttää alustan, esimerkiksi Linuxin, tukemia viritinkortteja, jotka voivat olla joko sisäisiä tai usb-liittimellä kytkettäviä laitteita. Yhdellä virittimellä voi katsoa ja tallentaa yhtäaikaisesti yhdestä kanavanipusta tulevia ohjelmia. Näin esimerkiksi YLE:n kanavanipusta voi saman aikaisesti tallentaa yhdeltä kanavalta ja katsoa ohjelmaa toiselta. Useammalla virittimellä yhtä aikaa käytettävien kanavanippujen määrä kasvaa.

MythTV on laajennettavissa erilaisilla lisäosilla ja teemoilla. Siihen löytyvät erilliset lisäosat esimerkiksi musiikin ja videotiedostojen toistamiseen, kuvien näyttämiseen, optisten medioiden käsittelyyn, nettivideoiden selaamiseen, hakuun ja näyttämiseen sekä tallenteiden muuttamiseen kannettaviin laitteisiin sopivaan muotoon. MythTV:n ulkoasu puolestaan on monipuolisesti muokattavissa erilaisilla teemoilla, jotka muuttelevat valikkotekstien sijainteja, taustakuvia ja muuta ohjelman yleisilmettä. MythTV:n toimintoja voi käyttää myös Mythweb-lisäosan tarjoaman webkäyttöliittymän kautta. Muita MythTV:n lisäosilla saatavia ominaisuuksia ovat muun muassa rss-syötteiden lukija, säätiedotukset sekä ZoneMinder-valvontakameroiden käyttö.

MythTV:n ympärille on koostettu kokonaisia Linux-jakeluita, joista Mythbuntu on ehkä tunnetuin ja suosituin. Mythbuntu tarjoaa helpon tavan asentaa kokonainen toimiva MythTV-järjestelmä. Mythbuntu sisältää yksinkertaiset käyttöliittymät ohjelman asetusten tekemiseen mahdollisimman helposti.

Kotisivu
http://www.mythtv.org/

Lisenssi
GNU GPL

Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, FreeBSD, Mac OS X, Windows

Asennus
MythTV löytyy useimmille Linux-jakeluille suoraan paketinhallinnasta. Helpointa asentaminen on käyttämällä erityisesti MythTV:n käyttöä varten tehtyä jakelua, kuten Mythbuntu. Muille alustoille MythTV löytyy sen kotisivujen kautta joko valmiina pakettina tai lähdekoodina. Windows-ympäristöön ei valitettavasti ole tarjolla valmiita suoritettavia ohjelmia vaan MythTV pitää kääntää sille lähdekoodeista.

  • galleryimage:MythTV:n päävalikko suomenkielisenä ja selkeälläkäyttöliittymäteemalla.
  • galleryimage:Suoran televisiolähetyksen katselua. Ylös ja alasnuolilla selaamalla voi etsiä haluamansa kanavan ja valita sen OK-taienter-näppäimellä.
  • galleryimage:Ohjelmaoppaan nurkassa näytetään suoran lähetyksenkuva ja eri kanavien ohjelmistoa voi selata eteen- ja taaksepäin.Ohjelmien ajastaminen onnistuu tästä näkymästä halutut ohjelmatmerkitsemällä.
  • galleryimage:Ohjelmia voi merkitä myös toistuviksi tallennuksiksi.Samalla hakuajastimella tallennetut ohjelmat ovat selattavissasamastakatselunäkemästä.
  • galleryimage:MythMusic-lisäosalla voi kuunnella musiikkia ja luodamusiikkitiedostoistasoittolistoja.
  • galleryimage:Nettivideoita voi etsiä valituista videopalveluistahakusanoilla ja valita hakutuloksistakatsottavaksi.
  • galleryimage:Mediakirjasto-valikosta ovat katsottavissa jakuunneltavissa tv-tallenteet, videotiedostot, musiikit,Internet-videot jakuvagalleriat.
  • galleryimage:MythTV:n ulkoasu on valittavissa useistateemoista.
  • galleryimage:Mediakirjasto-valikko toisellateemalla.
  • galleryimage:Kuvagallerian kuvat ovat selattavissakansioittain.

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa